PowerPoint

PowerPointin käyttö tehokkaammaksi pikatyökalurivin avulla

3.10.2022

Yksi kenties tyypillisimpiä murheita Officen työkalujen, siis myös PowerPointin, käyttöön liittyen on niiden näennäinen monimutkaisuus. Työkalut ovat täynnä erilaisiatoimintoja, jotka löytääkseen pitää kahlata läpi valikoita, välilehtiä, painikkeita ja tehtäväruutuja. Ja auta armias, jos olet entuudestaan tottunut käyttämään vaikkapa Adoben työkaluja. Microsoftin maailmassa käyttöliittymät on nimittäin suunniteltu aivan omalla logiikallaan.

Jos olet käyttänyt PowerPointia yhtään enemmän, olet varmasti huomannut miten tietyt tärkeät ja usein tarvitut toiminnot on haudattu ärsyttävän monen klikkauksen taakse. Esimerkiksikomennot elementtien tasaamiseen ja jakamiseen vaativat tilanteesta riippuen valikonavaamisen ja vielä alavalikkoon etsiytymisen, tai välilehden vaihtamisen ja vielä toisen klikin valikon avaamiseksi. Voi äkkiä kuulostaa helpolta, mutta jokainen ylimääräinen klikkaus tekee usein toistuvista työkuluista tarpeettoman työläitä.

On kuitenkin olemassa keino haluttujen toimintojen nostamiseksi helpommin saataville. Ja tämä keino vieläpä perustuu PowerPointin vakiotoimintoihin, eikö vaadi erillisten lisäosien asentamista. Eli se on käytettävissä jopa työpaikan IT-osaston rautaisessa otteessa olevilla laitteilla. Tämä keino on nimeltään Pikatyökalurivi.

Pikatyökalurivi – Microsoft Officen salattu tehokäyttöominaisuus

Itselleni pikatyökalurivioli pitkään täysin alihyödynnetty toiminto – kasa sekalaisia painikkeita oudossa paikassa valintanauhan yläpuolella. Etenkin kun rivillä oletuksena näkyville toiminnoille löytyy kaikille yksinkertainen näppäinkomento, ei niitä juuritullut hiirellä klikkailtua.


Työkalurivin oletustoimintojen näppäinkomennot:
Tallenna: Ctrl + S | Kumoa: Ctrl + Z | Tee uudelleen: Ctrl + Y | Aloita diaesitys: F5

Kaikki tämä kuitenkin muuttui, kun opin, että pikatyökalurivin voi siirtää paljon loogisempaan sijaintiin! Sen voi nimittäin sijoittaa työkalupalkin alapuolelle. Tällöin rivillä olevat painikkeet ovat jopa lyhemmän hiirisiirtymän päässä kuin ”oikeilla” paikoillaan varsinaisessa työkalupalkissa.

Toki tämä itsessään ei vielä ole kovin mullistavaa, jos palkilla on käytettävissä samat vanhat perustoiminnot. Homman nerokkuus piileekin siinä, että myös palkilla näkyvät toiminnot ja painikkeet ovat täysin käyttäjän muokattavissa!


PowerPointin työkalurivi sijoitettuna työkalupalkin alapuolelle, täytettynä itse valituilla komennoilla.

PowerPointin pikatyökalurivin sijainnin muuttaminen

Ennen palkin sisällönmukauttamista, aloitetaan kuitenkin sen siirtämisestä. Tehdäksesi tämän, klikkaa PowerPointin työkalupalkkia hiiren oikealla painikkeella, ja valitse ’Näytä pikatyökalurivi’. Jos kyseisen valinnan tilalla lukee ’Piilota työkalurivi’, ei tätä vaihetta tarvitse tehdä.

Seuraavaksi, klikkaa pikatyökalurivin oikeassa laidassa olevaa väkästä. Valitse esille tulevasta valikosta kohta ’Näytä valintanauhan alapuolella’.

Ta-daa! Pikatyökalurivi sijaitsee nyt paljon loogisemmassa paikassa, heti työskentelyalueen laidalla.

Autan ratkaisemaan esityshaasteesi - olivatpa ne mitä tahansa

PowerPointin pikatyökalurivin toimintojen mukauttaminen

Nyt kun pikatyökalurivi on oikealla paikallaan, on aika valita sinne haluamasi komennot. Pääset muokkaamaan oman pikatyökalurivisi sisältöä klikkaamalla jälleen rivin päädystä löytyvää väkästä. Valitse esille tulevasta valikosta tällä kertaa kohta ’Lisää komentoja…’.

Eteesi aukeaa valikko, josta löydät halutessasi joka ainoan PowerPointin sisältämän yksittäisen komennon. Oletuksena sinulle näytetään lista ”Suositusta komennoista”, mutta voit vaihtaa tätä näkymää alasvetovalikosta.

Saat lisättyä haluamasi komennot pikatyökaluriville yksinkertaisesti valitsemalla haluamasi komennon, ja klikkaamalla alueiden välillä näkyvää ’Lisää >>’ -painiketta. Vastaavasti voit poistaa komentoja pikatyökaluriviltä ’<< Poista’ -painikkeen kautta. Valikon oikeassa laidassa olevien nuolien avulla voit lisäksi järjestellä pikatyökalurivin painikkeet juuri haluamaasi järjestykseen.

Esimerkki mukautetusta työkalurivistä

Mitä toimintoja pikatyökaluriville sitten kannattaa valita? Kaikkien mahdollisuuksien läpikäynti lähes loputtomasta komentojen merestä olisi melkoinen urakka!

Tässä siis alkuun pääsyä helpottamaan kuvaus omasta pikatyökalurivistäni, sekä perusteet miksi siihen on valittu juuri kyseiset toiminnot:

Kumoa / tee uudelleen -komennot tuskin kaipaavat enempää esittelyitä. Näille tosiaan löytyy myös monille tutut näppäinkomennot, Ctrl + Z ja Ctrl + Y

Tasaa & jaa-toiminnot – näitä voisi sanoa jopa PowerPointin tärkeimmiksi komennoiksi! Nämä kannattaa ehdottomasti tuoda peruskäyttöliittymääparemmin saataville.

Siirrä eteenpäin /Siirrä taaksepäin – myös näiden sijoittelu helposti saataville nopeuttaa montaa asiaa. Itse olen valinnut komennoista versiot ”väkäsillä”, joiden takaa löytyvät vielä Tuo eteen ja Vie taakse -komennot.

Täyttö, viiva &teksti – vaikka nämä komennot ovatkin helposti saatavilla heti työkalupalkin Aloitus-välilehdellä, olen itsehuomannut, että niiden sijoittelu vierekkäin pikatyökaluriville on nopeuttanut montaa työnkulkua.

Muotoile muotoa – tämä painike avaa PowerPointin oikeaan laitaan tehtäväruudun, josta löytyvät kaikki muodon tai kuvan muotoiluun liittyvät asetukset – eli kaikki se mitä et voi säätää täytön, viivan ja tekstinasetuksista. Täältä voit esimerkiksi lukita muodon kuvasuhteen tai säätää sen tekstiruudun asetuksia.

Kokeile itse

Yksittäisten komentojen siirtely käyttöliittymässä saattaa tuntua turhanpäiväiseltä hifistelyltä. Kehotan kuitenkin kokeilemaan pikatyökalurivin mukauttamista. Voit hämmästyä, miten paljon helpommin tietyt asiat onnistuvat, ja miten kankealta vanhat työnkulut alkavat pian tuntua! Ja jos innostut tästä ominaisuudesta, kannattaa pitää mielessä, että samanlainen pikatyökalurivi mukauttamismahdollisuuksineen löytyy myös muista Microsoft Office -ohjelmista. Eli ei muuta kuin mukauttamaan!

---

Ja jos tuntuu siltä, että ohjeista huolimatta kaipaat ammattilaisen apua kalvojesi suunnitteluun tai esityksesi toteuttamiseen, voi apu löytyä Jäsentäjän PowerPoint-suunnittelupalveluista.

Mikäli taas haluat oppia enemmän PowerPointin ominaisuuksista, tai oppia teknisen yksityiskohtien lisäksi alusta asti suunnittelemaan parempia esityksiä, kannattaa vilkaista tarjolla olevat PowerPoint-koulutukset.

Lisää vinkkejä saat seuraamalla Jäsentäjää LinkedIn:issä ja YouTubessa.

Autan ratkaisemaan esityshaasteesi - olivatpa ne mitä tahansa

Muut blogitekstit

Lue lisää Jäsentäjän kirjoituksia

Klikkaamalla "Hyväksy" sallit evästeiden asentamisen laitteellesi. Käytämme evästeitä sivuston toiminnan varmistamiseksi, analytiikkaan ja markkinointiin. Lue lisää tietosuojaselosteestamme.