PowerPoint

PowerPoint-esityksen jakaminen

24.8.2023

Joskus vastaan voi tulla tilanne, jossa haluat jakaa tekemäsi PowerPoint-esityksen. Enkä tarkoita nyt muokkausoikeuksien jakamista O365-ympäristössä tai esittämistä virtuaalipalaverissa - nämä lienevät kaikille jo entuudestaan tuttuja. Nyt tarkoitan tilannetta, missä jokin asia on niin hyvin kuvattu, kiteytetty tai muuten vangittu kalvoille, että haluat jakaa sen maailmalle juuri siinä muodossa.

Miten tämä siis onnistuu käytännössä? Seuraavassa käymme läpi muutamia tapoja.

SlideShare oli ja meni

Pitkän aikaa verkkopalvelu SlideShare oli vakiovastaus, kun oli kysymys koski PowerPoint-esitysten jakamista. Ja edelleen tänäkin päivänä palvelusta näyttäisi löytyvän lukemattomia esityksiä aiheesta kuin aiheesta.

Valitettavasti palvelu on siirtynyt osaksi Scribd-julkaisualustaa, jonka ansaintamalli perustuu siihen, että käyttäjät maksavat nähdäkseen sisältöä. Käytännössä SlideShare ei siis enää ole paikka, jossa voisit katsella esityksiä ilmaiseksi, tai jonne voisit laittaa omat esityksesi helposti kaiken kansan nähtäville.

Itseäni SlideSharessa on jo ennen tätä muutosta häirinnyt myös sen käyttöliittymä, jossa varsinaisten kalvojen näyttämiseen on varattu minimaalisen pieni osuus sivua, ja jossa ei ole ollut mahdollista sisällyttää jaettaviin esityksiin minkäänlaista animoitua sisältöä. Jos esitys koostuu vain sarjasta staattisia kuvia, miksi et jakaisi sitä suoraan kuvagalleriana? (tästä lisää hieman myöhemmin).

PowerPoint sosiaalisessa mediassa

LinkedIn

Jos mietitään PowerPoint-esitykselle tyypillistä kontekstia sosiaalisessa mediassa, lienee LinkedIn luonteva ensimmäinen assosiaatio. Samaa mieltä ollaan ilmeisesti myös LinkedIn:in (eli Microsoftin) päämajassa, sillä LinkedIn tukee suoraan PowerPoint-diaesitysten jakamista.

Luodessasi uutta päivitystä valitset vain Add a document, ja lataat PowerPoint-esityksen päivityksesi kylkeen. Kannattaa kutienkin huomioida, että LinkedIn ei tue esityksen animaatioita tai siirtymiä, vaan se näytetään samaan tapaan kuin PDF-tiedosto.

PowerPoint-esityksen jakaminen LinkedIn:issä
Muut somealustat – Facebook, Twitter, Instagram

LinkedIn:in lisäksi muut somealustat eivät suoraan tue PowerPoint-diaesityksiä sisältönä. Jos kuitenkin haluat jakaa esityksesi näissä kanavissa, on siihen muutama yksinkertainen kiertotie. Ennen kuin voit valita juuri sinulle sopivan menetelmän, täytyy kuitenkin vastata yhteen kysymykseen: haluatko jakamasi esityksen sisältävän animaatioita vai pelkkiä staattisia ruutuja?

PowerPoint-esityksen jakaminen kuvina

Jos staattiset ruudut riittävät tarpeisiisi, on paras ratkaisu viedä PowerPoint-esitys kuvasarjaksi tai PDF-tiedostoksi jakamista varten. Tämä onnistuu Tiedosto-valinnan takaa löytyvät Vie-valikon kautta. Jos haluat tehdä esityksestä PDF-tiedoston, se on heti ensimmäisenä tarjottu vaihtoehto.

Kuviksi vieminen taasen onnistuu Muuta tiedostotyyppi -valinnan takaa löytyvällä toiminnolla, jonka avulla voit tehdä esityksestäsi joukon PNG- tai JPG-muotoisia kuvia. Jos et ole erikseen säätänyt PowerPoint-esityksesi kokoa, ovat kuvat tarkkuudeltaan 1280 x 720 pikseliä.

PowerPoint-esitys kuviksi tai PDF:ksi

PowerPoint-esityksen jakaminen videona

Jos esityksesi vaikuttavuus nojaa animaatioihin, ja koet että se on ehdottoman tärkeää jakaa niiden kanssa, ei peli ole suinkaan menetetty! Voit nimittäin viedä PowerPoint-esityksesi myös videoksi.

Ennen videovientiä kannattaa ajastaa animaatiot ja siirtymät tapahtumaan automaattisesti, joko työkalupalkin Siirtymät-välilehdeltä tai Animaatiot-välilehdeltä löytyvän animaatioruudun kautta. Jos et jaksa nyhrätä siirtymäaikaa erikseen joka dialle, voit myös videoksi viennin yhteydessä määrittää kuinka pitkään kutakin yksittäistä diaa näytetään.

Videoformaateista valittavanasi on MPEG-4 tai WMV (Windows Media Video). Voit myös valita millä resoluutiolla video tehdään. Kannattaa huomioida, että tämä valinta ei kuitenkaan vaikuta ainoastaan resoluutioon, vaan myös videon ”bittinopeuteen” (bitrate). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mitä suuremman resoluution valitset, sitä sujuvammilta videon animaatiot näyttävät.

PowerPoint-esityksen vieminen videoksi

Itse suosin vientiä aina maksimitarkkuudella, sillä somealustat osaavat kyllä skaalata suurenkin videotiedoston sujuvan katselukokemuksen takaamiseksi. Monet somealustat tukevat suoraan videoiden jakamista, mutta hyvä käytäntö on myös ladata video YouTubeen, ja jakaa linkkiä sinne eri alustoilla. Toki juuri sinun tarpeisiisi soveltuva menetelmä riippuu käyttämästäsi palvelusta ja tavoitteistasi esityksen jakamisen taustalla.

PowerPoint-esityksen jakaminen GIF-animaationa

PowerPoint-diaesityksen voi viedä myös GIF-animaatioksi. Tässä tiedostomuodossa tiedostokoko kasvaa todella nopeasti todella suureksi, jos sisältö on yhtään laajempi. Kuitenkin yksittäisen dian tai animaation jakamiseen tämä voi olla yllättävän toimiva keino. Vastaavasti, PowerPoint itsessään voi olla yllättävän näppärä työkalu simppeleiden GIF-animaatioiden tekemiseen!

Useimmat sosiaalisen median palvelut osaavat toistaa GIF-animaatiot sellaisenaan. GIF:it ovat myös tuttu tapa viestinnän elävöittämiseen monissa pikaviestisovelluksissa.

Löydät toiminnon GIF-animaation luomiseen Vie-toiminnon kautta.

PowerPoint-esityksen vieminen GIF-animaatioksi

Autan ratkaisemaan esityshaasteesi - olivatpa ne mitä tahansa

PowerPoint-esityksen upottaminen verkkosivuille tai blogiin

Tämä on toiminto, jota harvemmin näkee käytettävän, mutta joka oikein sovellettuna voi antaa huikeita mahdollisuuksia PowerPoint-diaesitysten jakamiseen. Esityksen voi nimittäin upottaa verkkosivun tai blogin html-koodiin yksinkertaisella iFrame-toteutuksella, joka sisältää kätevän ”PowerPoint-selaimen” diojen katseluun ja lataamiseen.

PowerPoint-esitys upotettuna verkkosivulle

iFrame-koodin saaminen vaatii tiedoston avaamisen PowerPointin online-versiossa. Käytännössä tämä onnistuu joko avaamalla esitys office.com -osoitteen kautta, tai liittämällä seuraavan kappaleen mukainen jakolinkki oman selaimesi osoitepalkille.

Online-versiossa löydät Tiedosto-valikon Jaa-kohdan alta valinnan Upota. Valittuasi sen aukeaa eteesi valikko, josta voit säätää ”upotteen” asetuksia, sekä kopioida varsinaisen koodin laitettavaksi verkkosivulle.

PowerPoint-esityksen upotuskoodi
Upotetun PowerPoint-esityksen asetukset

PowerPointin sisäänrakennettu jakotoiminto

Kuten sanottua, PowerPoint-tiedoston jakaminen muille käyttäjille organisaation sisällä lienee jo suurimmalle osalle tuttua kauraa. Mutta tiesitkö, että sama menetelmä toimii myös jakelussa laajemmalle yleisölle?

Ainut edellytys tälle jakamismenetelmälle on, että PowerPoint-tiedosto on tallennettu OneDrive- tai SharePoint-ympäristöön. Jos tiedosto sijaitsee paikallisella asemalla, lataa PowerPoint sen automaattisesti OneDriveen jaon yhteydessä - olettaen että OneDrive tai OneDrive for Business on otettu käyttöön kyseisellä tietokoneella.

PowerPoint-esityksen jakaminen onnistuu helposti klikkaamalla oikean yläkulman Jaa-painiketta. Tästä aukeaa valikko, josta voit valita keillä on oikeus tarkastella ja muokata tiedostoa, miten pitkään se on saatavilla ja tarvitaanko sen avaamiseen salasanaa. Toiminnon avulla luodaan lopulta linkki, jonka kautta kuka vain pääsee tarkastelemaan esitystä.

Esityksen tarkastelu ei vaadi tietokoneelle asennettua versiota PowerPointista, vaan linkki aukeaa automaattisesti PowerPointin maksuttomassa selainversiossa.

Jaa PowerPoint-tiedosto

Esitä live-tilassa

PowerPointin verkkoversio sisältää myös Esitä live-tilassa toiminnon. Sen avulla voit pitää diaesityksen yleisölle verkon yli. Katsojat voivat liittyä seuraamaan esitystäsi QR-koodin tai yksinkertaisen URL-linkin avulla, ja esitystä voi katsella niin tietokoneella kuin puhelimellakin. Linkin kautta jaettua esitystä voidaan myös katselijoiden toimesta selata eri tahtiin kuin mitä esittäjä sitä näyttää. Eli katsojat voivat halutessaan esimerkiksi palata aiempaan diaan, puhujan mentyä jo seuraavaan asiaan.

Live-esitys sisältää myös koko joukon toimintoja interaktiivisuuteen ja palautteen antamiseen. Jos olet käyttänyt Microsoft Teamsin suhteellisen tuoretta PowerPoint-esitystoimintoa, nämä saattavat olla sinulle jo entuudestaan tuttuja.

Päästäksesi käsiksi tähän toimintoon, PowerPoint-diaesitys pitää avata PowerPointin selainversiossa. Käytännössä tämä onnistuu joko avaamalla esitys office.com -osoitteen kautta, tai liittämällä edellisessä kappaleessa kuvattu jakolinkki oman selaimesi osoitepalkille. Esitä live-tilassa valinta löytyy ohjelman oikeasta ylänurkasta.

Esitä PowerPoint live-tilassa

Jakaminen tiedostona, joka on automaattisesti toistuva esitys

PowerPointin muokkausnäkymä on ehkä tyylittömin tapa esitellä tyylikästä sisältöä. Huomio siirtyy nopeasti itse kalvoilta työkalupalkkien ja valintanauhojen lukemattomiin houkutteleviin nappuloihin. Samalla muokkausnäkymä luo tunteen ”keskeneräisestä” materiaalista – eihän mitään valmista koskaan luovuteta samassa laatikossa sen rakentamiseen käytettyjen työkalujen kanssa.

Ratkaisu tähän on PowerPointin ppsx-tiedostomuoto. Se on yksi Vie-toiminnon takaa valittavissa olevista tiedostomuodoista, ja kulkee nimellä PowerPoint-diaesitys. Tähän muotoon tallennettu esitys aukeaa automaattisesti suoraan esitysnäkymässä. Toki esityksen katselu suoraan vastaanottajan tietokoneella vaatii PowerPoint-ohjelmiston. Vaihtoehtoisesti esitys voidaan myös katsoa PowerPointin ilmaisella selain- tai mobiiliversiolla.

Automaattisesti toistuva PowerPoint-esitys

Kannattaa pitää mielessä, että vaikka tiedosto aukeaakin suoraan esitystilassa, on se silti helposti muokattavissa, jos se avataan erikseen PowerPoint-sovelluksen kautta. Jos haluat estää tekemäsi diaesityksen muokkaamisen voit tallentaa sen PDF-muodossa, tai valita tallennusmuodoksi PowerPoint-kuvaesitys (*.pptx). Jälkimmäisessä on kyse aivan normaalista PowerPoint-diaesityksestä, sillä erotuksella, että diat eivät koostu muokattavista elementeistä, vaan sisältävät niiden sijasta kuvan alkuperäisestä diasta.

Yhteenveto

Kuten tässä kohtaa artikkelia on varmasti tullut selväksi, on PowerPoint-esityksen jakamiseen valittavana rutkasti erilaisia tapoja. Se, mikä sopii juuri sinun tarpeisiisi, riippuu siitä, millaisen esityksen olet luonut, ja mitä haluat sen jakamisella saavuttaa.

Jos koet että kaipaat ammattilaisen apua esityksesi suunnitteluun ja jakamiseen, ota rohkeasti yhteyttä, ja selvitetään yhdessä juuri sinun tarpeisiisi sopiva ratkaisu.

Mikäli haluat oppia enemmän PowerPointin ominaisuuksista ja mahdollisuuksista, katso tarjolla olevat koulutukset.

Lisää vinkkejä saat seuraamalla Jäsentäjää LinkedIn:issä ja YouTubessa.  

Autan ratkaisemaan esityshaasteesi - olivatpa ne mitä tahansa

Muut blogitekstit

Lue lisää Jäsentäjän kirjoituksia

Klikkaamalla "Hyväksy" sallit evästeiden asentamisen laitteellesi. Käytämme evästeitä sivuston toiminnan varmistamiseksi, analytiikkaan ja markkinointiin. Lue lisää tietosuojaselosteestamme.